Säikähdystä sunnuntaihin

Sunnuntaissa mennään. Tänään on varmaan parempi mennä takas sänkyyn ja pysyä siellä. Aamulla oli herätys puoli kuuden aikaan, että Kaitsu kerkee lentokentälle. Matkalla mentiin vahingossa väärästä rampista ja jouduttiin kierteleen vähä kaupungilla ennen ku päästiin lentokentälle. Siellä selvis, tiedoissa oli väärä terminaali, joten jouduttiin sitäki vaihtamaan välillä ja sielläki oli ensin oikee paikka hukassa. Hyvin oli kuitenki mies kerenny lennolle.

Me taas lähdettiin neitin kanssa sitte aamulenkilla ja neiti päätti heti testata äitiä. Kerettiin lenkkipolun loppupäähän, ku meitä tuli vastaan kaks isoa koiraa jotka päätti tervehtiä Viiviä vähä vauhdikkaamin. Neitihän sitte säikähti niitä ja lähti painelemaan polkua takaspäin. Viimenen havainto toisella puolen sitä aluetta, yli kilometrin päässä. Ku oottelin tyhmänä ensin, että se pysähtyy... Ei muuta ku juoksemalla perään ja kyselemään matkan varrella, että onko sitä näkyny. Arvelin, että lähti menemään meijän jälkiä takas kotiin ja niin se ilmeisesti oli tehnyki. Jonku ylimääräsen mutkan se oli tehny jossain välissä, koskapa viimesessä mäessä ennen kotia neiti ilmesty selän takaa. Kyllä oli jälleennäkeminen parasta, vierähti iso kivi sydämeltä.

Onneks oli sunnuntai aamu ja aikanen, ettei ollu hirveesti autoja liikenteessä. Viivi kun ei niitä varo ja niitä normaalisti tuossa lenkin varrella riittää, isoja teitä ylitettävänä. Ja kun ei sillä oo puhelinnumero missään ni mietin, että mistä ihmeestä sitä tietäis etes kysellä, jos sen joku poimii talteen. Huh huh. Vieläki sydän hakaa juoksemisesta ja pelosta. Mutta nukuttaa nyt neitiäki varmasti. Saas nähä mitä tuo kipee polvi ja nilkan venähdys tykkää tuosta kilometrien pinkomisesta näin äkkiseltään... Mitähän tämä meijän yksinolopariviikkonen vielä tuo tullessaan ku alkaa näin mukavasti...

Voi vaan miettiä, että miten tuota uskaltaa pitää enää irti, jos yhtäkkiä saa tommosia sätkyjä. Vuosi sitte kotimetässä pentuna teki saman, ku metässä tuli joku isompi metästyskoira vastaan ni juoksi suoraan kotiin. Mutta täällä on nähny polulla koiria joka lähtöön, eikä se yleensä oo niitä lähteny karkuun .Vissiin ku niitä oli kaks ja ne oli niin isoja ja tulivat vauhilla tervehtimään ni säikähti raukka... No, loppu hyvin kaikki hyvin onneks. Ja se puhelinnumero tarvii nyt laittaa johonki!

 Mutta tässäpä jotain kuvia viime viikonlopun reissusta Hillcrestiin. Kierreltiin siellä ja käveltiin puolikkaan Balboa parkin ympäri. Ja syömässä käytiin aiemmilta viikonlopuilta tutussa paikassa Little Italyssa, nimeä en tuolle paikalle enää muista... Hampurilainen ja hedelmäsalaatti katkaravuilla. Kyllä noilla nälkä lähti!

Muutenpa ei tainnu tämä viikko tuoda mukanaan mitään ihmeellistä. Polven kipu vaan pahenee. Viikko sitte ostin glukosamiinia, kun sitä saa täällä ilman reseptiä. Toivotaan, että se auttais. Ruvenny naksumaan ja napsahtelemaan ihan kummasti, tuntuu että polvi niksahtaa pois paikaltaa, ku ojentaa sen suoraksi. Ja torstaina siivotessa venähtäny nilkan jänne haittasi ainaki vielä tiistaina Zumbailua, joten oon sitte jättäny liikunnan saleilua, crossailua ja kävelyä lukuunottamatta. Katotaan mitä tykkää tuosta aamun spurtista...

Perjantaina käytettiin neitiä taas Ocean beachilla polskimassa. Viimeks rupes uimaan jo ihan kunnolla pallon perässä, mutta nyt oli niin kova virtaus, ettei uskaltan mennä kunnolla uimaan. Enkä kyllä ihmettele, palloki mene eteenpäin niin mahotonta vauhtia. Viivi on jostain yhtäkkiä saanu hirmu innostuksen pallon hakemiseen. Merestä hakis sitä koko ajan, tuijottaa vaan että heitä jo! Tahtoo vaan viiä sen sitte kauas hietikolle, ei puhettakaan, että tois mulle että vois heittää uudestaan :) Mutta koirapuistossa on ruvennu namujen voimalla tuomaan pallon viereen, että saa heittää. Sekään ei oo aikasemmin sujunu. Jospa se rupee rannallaki sujumaan aikanaa.

 Mutta nyt vois ruveta hengähtään, jos vaikka tuo sydän rauhottuis vähitellen tuo aamusäikähdyksen jäliltä...
Aurinkosta uutta viikkoa!