
Jumppien lisäksi suomitavaroitten kohtalon ja sijotuspaikan mietintä päällä ja tarvis nuo talon myyntiin tarvittavat tiedotki koittaa kalastella jostain, ettei kaikki jää sitte yhelle päivälle. Ja veroilmotus loppuun ja puhelinliittymän muutos taas Suomessa olon ajaksi. Sen lisäksi taas leipomista ja ruuanlaittoa pakastimen täytteeksi kotiin jääville.

Tiistaina kävin vielä ennen jumppanäytteen antoa käyttämässä koirakamua kävelyllä. Kyllä oli taas meijän neiti innossaan ku pääsi pitkästä aikaa pihalle peuhaamaan. Kyllä sai Sheenan pallo kyytiä :)
Eilen sain melkeen sydänkohtauksen päiväkävelyllä ku mentiin tuonne meijän omalle pupu- eli grillipaikalle ja noita jumppia miettiessä en sen kummemmin aatellu mitä neiti touhuaa. Yhtäkkiä huomasin, että neiti nuuskuttaa käärmettä. Siis ihan nenä kiinni käärmeessä. Kyllä tuli kiire vetää tytsi pois! Käärme lähti sitte ihan rauhassa matelemaan. En huomannu, että se ois purru tytsiä, mutta piti kyllä tarkkaan seurata tytsiä loppupäivä. Säikähin kyllä ihan tosissani. Ei tullu pieneen mieleenkään, että siellä nyt käärme köllöttelis. Viime viikonloppuna ne lapset kaiveli niitä pääsiäsmunia ihan samassa paikassa. Mutta tietääpähän, että saa pitää silmät auki ihan joka paikassa. Onneks oli suojelusenkeli mukana, eikä saatu puremaa. Iltasella kuultiin sitte vielä iltalenkillä kojoottien ulvomista. Pelotti molempia, enkä uskaltanu sitte Viiviä päästää irtikään.

Tänään laitoin kunnolla ruokaa, ni riittää syötäväksi ja pakkaseenki. Kukkakaalikeittoa, merimiespihviä, chilikanariisiä ja kauraleipää. Eiköhän noilla jonku aikaa pärjää :)
Kävin taas parissa jumpassa ja totesin, ettei polvet oo edelleenkään yhteistyökykyset. Toivottavasti toipuvat kuitenki, muuten voi olla vähä vaikeempi ohjata mitään jumppia. Tän päivän tenniski jäi välistä noitten takia. Huomenna vois kokeilla mennä taas spinningiin, jos ei jalat oo tästä päivästä ihan poikki. Vähän kevyempi päivä on ihan aiheen. Iltasella ois tarkotus mennä kuunteleen yrityksen perustamis infoa, jos vaikka joskus semmosen laittaa täällä pystöön jos ei muuta keksi.
Mutta nyt vois tehä pienet venyttelyt ja ruveta iltapalalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti