
Lähtiessä neitiä houkutti enemmän puput, jonkuverran rupes takajalat pelaamaan, mutta päätettiin kuitenki käydä tarkistamassa tilanne. Lääkärillä ootellessa neiti tärisi peloissaan ja kyhjötti vaan ovella. Penkin alle piiloon tutkimushuoneessaki. Lääkäri tutki ikenet ja oireitten perusteella epäili ampiaisen tai hämähänkin piston aiheuttamaan allergista reaktiota. Verikokeet otettiin ja nestettä ja jotain allergialääkettä laitettiin tytsiin ja kun ei verikokeissa mitään näkyny niin päästiin kotiin toipumaan. Tytsi ois mieluummin jääny eläinlääkäriaseman pihalle vaan makaamaan, vikisi vaan raukka... Joskus kahen jälkeen yöllä oltiin kotisalla, loppuyö meniki vahtiessa, että tytsillä on kaikki hyvin. Ei liikahtanu koko yönä mihinkään. Mutta lääkkeet ja lepo autto, aamulla tytsi jo nousi ylös ihan normaalasti ja käytiin pienellä kävelyllä. Väsyny tyttö oli monta päivää ja tuntuu että vieläki on vähä väsymystä ilmassa, vaikka jätin parin päivän jälkeen antihistamiinin antamatta, ku ei näyttäny olevan tarvetta. Tällä kertaa selvittiin onneks säikähyksellä!
Lauantaina piti vielä aamulla kattoa, että mikä tytsillä on olo, uskallanko lähtee Irvinen workshoppiin päiväksi mutta ku ei tuntunu tytsillä olevan mitään hätää ja ihanat hoitajatki uskalsi tytsin ottaa, joten vietin päivän jumppia opiskellen. Ihan hyvin suju puolentoista tunnin ajomatkaki, mennessä hirmunen ruuhka, tullessa pääsin nopeesti kotiin. Nyt ois tiedossa miten bodyworksiä ja kickboxia pitäis vetää. Pitäis vaan opetella ja ottaa käyttöön ne ohjelmat... Ei kyllä houkuttele yhtään, että kaikilla pitäis olla sama ohjelma. Ois kiva pitää jotain omaa kuitenki. Mutta katotaan ja kysellään, miten tuon kans menee.
Viime viikolle sain onneks loppuviikkoon useemman lepopäivän, mutta silti tuntu eilisillan ja tän aamun kickboxi raskaalta. Tänä aamuna oli vielä perään bodyworksin tuuraus ja iltapäivällä pitäis löytyä vielä virtaa vetämään toinen kickboxi. Ja zumbaaki kysyivät vielä tuuraamaan, mutta kyllä kolmessa menee jo munki raja. Loppuviikolla onki sitte sunnuntaihin asti yks jumppa päivässä, jos ei mitään yllätystuurauksia jostaina putkaha. Muuten ei mitään ihmeellistä tällä suunnalla. Jumppia ja auringonottoa, neitin lenkkeilyjen lisäksi tietenki :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti