Toinen pysähdys tehtiin Fresnossa ja viilenneltiin jätskin avulla koko porukka. Fresnon jälkeen tuli vastaa Kingsburg, ruotsalainen kaupunki. Alunperin ruotsalaisten perustama ja edelleenkin joka syksy ruotsaistapahtuman pitämä kaupunki. Valitettavasti ei keretty pysähtymään ja tutustumaan paikkaan sen enempää tällä kertaa.
Sitte matka jatku kohti määränpäätä. Tällä kertaa ei näkyny tomaattirekkoja, mutta jotain sipulin näkösiä kasveja kuskattiin kyllä.
Perillä meitä odotti Rest & Nest Bed&Breakfast paikka. Tosi kodikas huone talossa keskellä ei mitään :) Taas kerran Viivi oli innossaan, kun oli oravien koloja ja muuta nuuskuteltavaa piha täynnä. Sen verran paljo koloja ja muuta pihassa, ettei tytsiä uskallettu kuitenkaan päästää irti. Ja poikkeuksellisesti tytsi ei viihtyny yksin huoneessa ollenkaan. Joka kerta ku jätettiin yksin aamupalan ja ruuan ajaksi, piti ruveta haukkumaan. Ekana aamuna vietiin tytsin sitte autoon jäähylle, toisena aamuna jätettiin se vaan tylysti haukkumaan.
Talon isäntä oli alunperin ranskalainen ja vaikka oli jo 13 vuotiaana muuttanu Amerikkaan oli puheessa edelleen havaittavissa ranskalainen korostus.
Perillä oltiin hyvissä ajoin 8 tunnin ajon jälkeen ja kerettiin vielä tutustumaan vähä Mariposan kylään. Me tytsin kans tutusteltiin kylään ja Kaitsu kävi oluella. Panimossa sattu olemaan San Diegosta muuttanu alunperin ruotsalainen tarjoilija. Pieni on maailma tääläki :)
Kivoja vanhoja rakennuksia oli kylässä. Alla oleva 1800- luvun lopulta oleva oikeustalo. Kalifornian vanhin edelleen käytössä oleva. Hieno se olikin.



Hedelmien jälkeen pöytään tarjoiltiin feta-kasvis munakasta, pekonia, lihapihvejä (joita makkaroiksi kutsuivat), paahtopaistia, perunaa ja tuoretta leipää. Ja tietenki teetä kannusta tarjoiltuna. Emäntä pakkasi vielä hedelmää ja piirakkaa evääksi päivän reissulle molempina päivinä!
Sunnuntaina emäntä laito pöydän koreeksi taas kerran, hedelmiä edellisen aamun tapaan, mutta tällä kertaa saatiin ranskalaista erikoisuutta, voitakinan sisällä kinkku-kasvis munakasta ja perunaa, pekonia ja pihvejä edelleen sekä leipäpaistosta. Ja leipänä tällä kertaa ihan suomalaisen pullapitkon näköistä ja vähä sokerittoman pullan makuista leipää.
Kyllä tuolla kelpas lomailla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti