Aamulenkin ja aamupalan jälkeen oli aika lähtee ajelemaan kohti Yosemiten kansallispuistoa. Reilu tunti ajelua pientä tietä pitkin, joka kiemurteli laakson pohjalla joen varrella.
Muutama muukin oli päättäny lähteä viettämään päivää kansallispuistossa, joten loppumatkan sai körötellä jonossa, mutta päästiin kuin päästiinki perille ja onnistuttiin saamaan autoki parkkiin vielä.
Lähettiin suuntaamaan yhtä vesiputousta kohti. Valitettavasti koirat ei saa kulkea kuin päällystetyillä poluilla, joten aateltiin, että me joudutaan jäämään Viivin kanssa kierteleen alas kun Kaitsu menee kattomaan putousta lähempää, mutta onneks polku oli päällystetty perille asti.
Vähän rikottiin sääntöjä, kun lämmintä oli yli 25 ja neiti kävi pulahtamassa pienessä purossa. Että oliki hauskaa :) Ja että oiski ollu kiva päästä irralleen juoksemaan kaikkien hajujen ja oravien perässä, mutta tällä kertaa piti pysyä narussa. Paljo ihmisiä oli matkalla putoukselle. Erilaisia polkujahan tuolla ois ollu paljokin, mutta kun ei niille tytsin kanssa ois päässy niin tyydyttiin tällä kertaa vähän lyhyempään kävelyyn.
Lyhyen kävelyn jälkeen päästiin putouksen juurelle. Ylempänä ois ollu toinen isompi putous, mutta sinne ois ollu jo vähän pitempi kävely ja jyrkempi nousu, joten sen Kaitsu jätti välistä. Viivi kun ei sinne ois saanu lähteä. Mukavan vehreät maisemat tuolla matkan varrella oli.
Sitte kierrettiin Yosemiten kylän läpi ja palattiin autolle ja syötiin emännän mukaan pakkaamat eväät ennen ku jatkettiin matkaa seuraavaan näköalapaikaan.
Suunnattiin Glacier pointtiin eli korkeelle laakson yläpuolelle. Sieltä nähtiin useempiaki vesiputouksia ja jopa vielä lumihuippujakin. Alhaalla olevat autot näytti niin pieneltä, tuntu uskomattomalta, että oltiin kivuttu niin ylös. Autolla tosin, en etes halua ajatella minkälainen nousu se ois ollu kävellen polkua pitkin! Sitte kello oliki jo sen verran paljo että oli aika lähtee ajeleen takas yöpaikkaa kohti. Tällä kertaa jäi vielä osa nähtävyyksistä oottamaan seuraavaa kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti