Kiitospäivän pitkä viikonloppu

 Nyt on sitte ensimmäinen Thanksgiving "juhlittu". Torstai aamu alko tosin synttärimeiningeissä. Sankarin näkönen kakku taas kerran, tällä kertaa suklaakääretorttupohjalla, sitruunakastike- ja vaniljakermarahkatäytteellä ja vaahtokarkkikuorrutuksella. Sitä tehdessä mietin kyllä, että mahtaa olla viimenen kerta ku sitä teen, oli sen verran tahmasta hommaa. Mutta hyvän makunen tuo päällystä on ja kohtuu helppo muokattava, joten laitetaan harkintaan tulevaisuudessakin. Kun ei mantelimassaa täällä sattunu silmään missään. 

Maku oli vähän turhan ärhäkän sitruunainen, mutta niinhän tuo melkeen koko kakku meni viikonlopun aikana. Pari nättiä tablettia syksyn väreissä ja kukkasia koristeeksi kiitospäivää varten.

Mahat täynnä kakkua oliki sitte hyvä suunnistaa Powayhin Iron Mountainille käveleen. Monenlaista maisemaa sattu matkan varrelle. Menomatkalla oli ihan hyvä polku mennä, mutta ei kivuttu ihan Iron mountainin huipulle vaan kierrettiin vähän helpompaa reittiä ja tällä reitilla takas tullessa oli välillä tosi hankalia paikkoja. Irtokiviä ja isoja lohkareita. Neitiki pääsi välillä sylikyytiin, ettei tarvi hajottaa jalkoja noissa kivikoissa :) Lopussa oli reittimerkit taas kerran vähän hukassa, tarvi miettiä parissa kohtaa, että minne mennään, mutta niin sitä autolle löydettiin takasin vielä :)

Kotimatkalla bongattiin sitte ensimmäiset viralliset joulukoristeet. Hienot koristeet oli Powayn kaupungin katuvaloissa. Pitää käydä joskus kattomassa miltä siellä näyttää iltasella. On täällä jo taloihinkin ilmestyny jouluvaloja, enemmän tai vähemmän ja näkyypä jollain olevan jo joulukuusetki koristeineen sisällä. Mutta niin mä jostain luinkin, että kiitospäivä toimii samalla joulun ajan alkuna.

Iron mountainin reissun jälkeen laitettiin meidän oma pieni kilon kokonen kalkkunarulla uuniin ja tehtiin muusia ameriikan malliin, eli seassa juustoa ja päällä pekonikuutioita. Karpalohillon tilalta Kaitsu söi perisuomalaista puolukkasosetta. Minä menin amerikkalaisempaan tapaan pakastemaissilla :) Ihan hyvä kiitospäivän eväs. Ehkä joskus pitäis käydä maistelemassa ihan oikeen kiitospäivän ruokaa, on kuulemma tosi hyvää.

Perjantaina oli sitte toinen ulkoilupäivä, kun ei muutakaan keksitty. Ajateltiin käydä kiertämässä Miramarlake, joka on meiltä n. 10 kilometrin päässä. Järvessä riitti mutkia enemmän ku aateltiin, välissä piti jo tarkistaa, että miten iso se oikeen on, ku tuntu että aina vaan tulee joku mutka eikä järvi lopu millonkaan. Pituutta tuolla ei ollu ku muutama kilometri, mutta ranta mutkitteli niin, että matkaa tuli 8 kilometria. Eli ihan reipas puolentoista tunnin kävelylenkki taas. Viivillä vaan meinas olla välillä vähän vauhtia muille jakaa, varsinki pusikoihin. Saipahan kädetki kovan harjotuksen, ku sai koittaa kiskoa kaveria takas. Ja toisaalta neiti piti huolen vauhdinpidosta eteenpäinki :)

Kivat järvimaisemat tuolla oli. Kalastajia näky jokunen, mutta uida tuolla ei nähtävästi saanu. Ja hirveesti sorsia ja muita vesilintuja. Sorsastajan unelmapaikka :) Viivi ois mieluusti menny tervehtimään paria hanhea, mutta ois tainnu tytsi jäädä kakkoseksi siinä tapaamisessa. Sitten maistukin taas kotona samainen kiitospäivän eväs :)