Jospa nuo jumppajutut riittäis hetkeksi. Niin mukavia kuin ovatki:) Voisi ruveta miettimään tätä naisena olemisen ihanuutta. Ymmärrän kyllä, että kroppa tiettyyn aikaan kuusta tarvii enemmän energiaa ja ymmärrän senkin, että suklaastahan sitä helpoiten saa, joten sen himon ymmärtää. Mutta miksi ihmeessä se yks suklaapatukka ei riitä, vaan sitä halutaan aina vaan lisää, päivästä toiseen viikkon, jopa kahden ajan? Ja sitte yhtä nopeesti kuin himo on tullu se eräänä kauniina päivänä vaan häviää! Voi kulkee ihan rauhassa missä vaan ilman että päästä kuuluu pieni ääni joka huuta suklaata. Ei voi pieni ihminen ymmärtää.
Tämmöisen ei niin jättimäisellä tahdonvoimalla varustetun ihmisen on niin vaikea vastustaa tuota jatkuvaa suklaan huutoa ja laihduttajana tuskastuttaa, että viikossa onnistuu lihomaan sen mitä loppukuukauden aikana saa pudotettua. Turhauttavaa.Jos joku keksii salaisuuden tämän taustalla, kertokoon heti minullekin! Joskus koko himo jää välistä, joskus menee ohi parissa päivässä ja joskus kestää kaksi viikkoa. Voisko joku kadottaa suklaan maapallolta? Elämä ois paljon helpompaa ilman sitä... Tosin, suklaan korvikkeena menee hienosti pullat ja kaikki muu hiilaripitoinen, liha ei tähän tautiin auta. Eli ehkä se suklaan hävitys ei tähän auta, vaaditaan jotain muita keinoja. Mutta minkäs teet, elämä on...
Suklaasta puheen ollen, kommentteja raakasuklaasta löydyy Rikun blogista Liikuttavia-ajatuksia. Pitänee itseki testata:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti